Kaikuluotain

Tässä minä istun. Tässä minä istun enkä tiedä mitä kirjoittaisin. Kirjoitan sitten vain jotain.

Sinänsä erikoinen viikonloppu kun olen joutunut saanut viettää sen aivan yksin, ypöyksin. Täällä kylällä, jossa shoppailun mahdollisuudet rajoittuvat k-kauppaan, s-kauppaan ja apteekkiin. Ja ehkä muuten vähän liioittelin, en kuitenkaan aivan yksin ole. Asuu täällä kylällä muitakin. Kirjoitin aluksi, että olen joutunut olemaan yksin, sillä torstaina kun A lähti bussille niin olin kyllä ihan pissit pöksyssä koko päivän kun en yhtään osannut olla. Viittä vaille etten rupennu pillittämään. Mutta sitten kirjoitinkin, että olen saanut viettää sen yksin, kun olen viettänyt mahtavaa laatuaikaa ihan omanitsen kanssa! Ja on turvallista huomata, että yksinkin viihtyy ja pärjää.

Minulla on muuten kahdet uudet hienot juoksulenkkikengät. Yhdet talvelle ja toiset kesälle. Talven juoksulenkkarit ovat kuulemma liian hiostavat kesällä, ja kesän juoksulenkkarit ovat kuulemma liian tuulta läpäisevät talvella. Niin sanoi ainakin myyjä, joka ehdottomasti käski ostaa kahdet kengät. Yllättävää. Laittaisin niistä kuvia tänne, mutta en jaksa valokuvata lenkkikenkiäni.

Ps. jos ruoasta puhutaan, niin pinaatti-feta-kerma pasta on hyvvää. Niin on yksinkertaista tehdä kuin kuulostaakin, valkosibua, normisibua ja mustapippuria kö vähän lisää. Laittaisin siitäkin valokuvan tänne, mutta ruokianikaan en jaksa kuvata, niin en sitten laita. Ehkä voitte googlettaa. Ei ole esteettisesti kaikista kivoimman näköistä, mutta sitäki parempaa. Ja kun tälle linjalle nyt lähdettiin niin vinkiksi vaan, että vaikka ne uudet taffelin cheddar cheese ballssit näyttää hyviltä, niin ei kannata kokeilla. Ja pirkan rallymixit on myös kuraa.

Ehkä voisin jotain asiaakin kirjoittaa. Psykologin alku minussa nostaa siis päätään. Ensimmäiseksi laitan tällaisen linkin, mistä isäpappa vinkkasi. Vinkkaan nyt sitten eteenpäin tätä niille, joita aihe kiinnostaa. Hieman kärjistetystihän kirjoittaja kirjoittaa, mutta viesti on selkeä ja hälyttävä.  Jos jotain nostan tuolta artikkelista esille:

"Suomessa KELA vaatii, että potilas syö 6kk:n ajan mielialalääkkeitä ennen kuin pääsee terapiaan."

Lääkkeet eivät poista eivätkä käsittele ongelmaa, ne vain "piilottavat" sen, mahdollisesti tuhoisin seurauksin. Mielenterveyspotilaan ensisijaisen hoidon tulisi olla terapia, eikä lääke...

"Viimeisin hoitotrendi maailmalta on jo nk. vastasyntyneiden psykiatria. Perusteluna hoidon tarpeelle selitetään, että maailmassa miljoonien 0-5 vuotiaiden kemiallinen tasapaino vaatisi psyyke- lääkitystä jo ennen kuin aivot ovat fyysisesti vielä alkaneet kehittyä" 

Tarviiko tähän nyt mitään sanoa..

"Ihminen on nykyään merkityksetöntä käyttökamaa. Ihmisen tunteet, mieli ja sielu häiritsevät bisneksen tekoa"

No sellaista. Lukekaa. Sitten vielä se, että varsinkin nuorten keskuudessa mielenterveyspalveluita tarvittaisiin entistä enemmän ja valtio leikkaa budjettiaan juuri sieltä missä sitä rahaa tarvittaisiin. Missä mennään vikaan?

http://manemck.wordpress.com/2011/01/20/masennuslaakkeet-ovat-yksi-syy-vakivaltaan/

Muutama sananen onnellisuudesta. Eräs täällä lääketieteen linjalla opiskeleva tyttö oli kysyttäessä, miksi juuri lääketiede, vastannut, että "mieti, paljonko sitä sitten tienaa". Samaan ilmiöön olen joskus törmännyt keskustellessani sellaisen kanssa, joka on hakenut opiskelemaan kauppatieteitä, taloustieteitä, tai jotain sellaista. Liian monia tuntuu motivoivan raha, valta ja asema. On ehkä yleinen harhaluulo, että rahan, aseman tai vallan kautta saavutetaan hyvä elämä. Ihmiset takertuvat niin lujasti esimerkiksi vaikkapa siihen, että on tärkeää tienata paljon rahaa, että unohtavat elämän todellisen tarkoituksen. Tai ehkäpä joku tosissaan kokee oman elämänsä tarkoituksen olevan siinä, että tienaa mahdollisimman paljon tai saavuttaa mahdollisimman paljon valtaa. Kuitenkin tiedetään, että onnea on turha hakea ulkoisista tekijöistä. Kokemus hyvästä elämästä ja onnellisuudesta on ihmisen sisältä nouseva, tuleva. Oikotietä onneen ei ole.

Toivoisinkin että tulevaisuuden yritysten, valtioiden johtajat ynnämuut eivät olisi niitä asemaa, rahaa ja valtaa havittelevia. Taitaa olla turha toivo.

J.S.Milssin ajatuksia: "Ihmiskunnan oloissa eivät mitkään suuret parannukset ole mahdollisia, ennen kuin ihmisten perimmäisissä ajattelutavoissa tapahtuu suuri muutos."


ps. Yksi minun unelmistani on opetella soittamaan pianoa laulamisen kera. A sanoi, että se sopisi minulle. Soittaisin ja laulaisin ainakin tätä, Freemanin versiota, joka on kyllä aika itkettävä:


http://www.youtube.com/watch?v=38Y3EoQC2XI

Jos lähdet mun luotain
ajaudun haaksirikkoon
oot mun kaikuluotain
minut viet satamaan

Olet maa josta kasvoin
minut kaskeksi raivaat
kun miljoonin kasvoin
mua uudistetaan

Suo minun tulla
anna kyynelten juosta
kohta hengitän silmiis
ole valmiina vaan
anna viereesi tulla
nosta hukkuva suosta
suo mulle aikaa
niin voimaa mä saan

Anna viereesi tulla
suo mulle aikaa
sua vain rakastaa

Anna kyynelten juosta
anna viereesi tulla
suo mulle aikaa
sua vain rakastaa

Minun kaikuluotaimeni on kolmensadanviidenkymmenen kilometrin päässä minusta. Onneksi enää vain 2 yötä.

Loppukevennykseksi arvaatko kuka ;)

Minulla on teitä ystävät iksu!

J

Joulun & Oulun odotusta

Piupiu

Aika kulkee kuin siivillä. Syyslukukaudesta viimeisiä viedään: enään viikko jäljellä koulua ennen joululomaa ja pääsee vihdoin kotikulmille! Onhan täällä klahdella jallitettukin se vajaa 7 viikkoa nyt putkeen, ainoastaan yhtenä viikonloppuna ollaan täältä poistuttu tuonne porin suunnille pikkujouluilemaan. Täytyy kyllä sanoa, että muutaman kerran ahdistus on kunnolla vallannut mielen täällä meidän pikku yksiössä kun kodin ulkopuoliset aktiviteetit tapahtuu lähinnä lenkkeilyn ja kaupassa käynnin merkeissä. Onneksi on tuo toinen tuossa vieressä tukena. Ja tietysti opiskelukaverit. Mutta päällisinpuolin tämä elämä täällä on ollut seesteistä ja rauhallista, missä ei sinänsä pitäisi olla mitään valittamista. Stressiä aiheuttaa ainoastaan kaikki mahdolliset tehtävien deadlinet ja tentit. Pitäisi päästä tuosta stressaamisesta kyllä ehdottomasti joillain keinoilla pois. Pitäisi opetella keskittymään elämässä niihin asioihin mitkä ovat oikeasti tärkeitä. Helpommin sanottu kuin tehty? Tietysti koulutus on yksi niistä tärkeistä, mutta turhanpäiväiset tentistä stressaamiset ynnämuut pitäisi kyllä saada kitkettyä kokonaan pois. Sitä paitsi liika jännittäminen ja stressaaminen laskee suorituskykyä. Siinä mielessä tämä rauhallinen elämä on ihanaa kun se mahdollistaa tuohon kouluun keskittymisen. Paljon uutta ja jännää on suhteellisen lyhyessä ajassa opittu. Psykologian po:ssa ollaan ehditty käydä kehitys-, persoonallisuus- ja neuropsykologian osiot ja kasvatupsykologian po:ssa läpi olen kahlannut kehityspsykologian, oppimisen ja asiantuntijuuden sekä rakkaus- ja sosiaalipsykologian osuudet. Onhan tässä näitä esseitä väännettykin... Ja nyt olen tienannut elämäni ensimmäiset 30 opintopistettä, aika kiva juttu kyllä voisin sanoa!

Kohta onneksi pääsee nauttimaan stressitöntä elämää kolmen viikon joululoman ajan äidin hoiteisiin. Päätettiin että minä menen äitille ja tuo A menee omien vanhempiensa luokse, kun onhan täällä nyt saatu viettää sitä paljon puhuttua yhteistä laatuaikaa lähinnä 24/7. Tosin kyllä odotetaan molemmat innolla sitä kun pääsee pitkästä aikaa vierailemaan toisen luona ihan niin kuin silloin kun ei vielä yhdessä asuttu. Saatan myöskin odottaa jonkinlaista treffikutsua hih...

Eilen oli ihana päivä kun vietettiin koulussa itsenäisyyspäivänjuhlaa & tanssiaisia (ja juhlien jälkeen jatkoiltiin tuossa naapurissa ja paikallisessa pubissa ):

eräs toveri teki mielenkiintoisen huomion: kun joanna tulee kylään niin kengät jää tasan siihen missä ne on jalasta pois otettu...

...ja samaa linjaa noudattaen takki jätetään siihen mihin se on riisuttu. mutta enkait minä oikeasti näin? ehkä olin vaan vähän liian innoissani kyläilystä enkä malttanut muistella käytöstapoja

suuntana paikallinen pubi

iloinen juhlija

pitkästä pitkästä aikaa sai syyn laittautua, miten kivaa

 Onko kukaan tehnyt tänään itsenäisyyspäivänä mitään erityistä? Me tehtiin hyvvää ruokaa, käytiin kävelyllä ihastelemassa kauniita kotimaan maisemia,  katsottiin linnanjuhlia, köllöteltiin sohvalla ja halittiin toisiltamme pääkipuja pois

lumi värjää kauniisti puiden harmaat ja alastomat oksat valkoisiksi

Talven aika on ihanaa kun aamulla saa herätä lumen valoon ja illalla hiljentyä sohvan nurkkaan hyvän kirjan, villasukkien ja hiljaisuuden kanssa. Saa viettää pikkujouluja ihanien ihmisten kanssa ja syödä vatsansa täyteen hyviä ruokia ja suklaata. Saa käydä sunnuntaikävelyillä talven kauniissa maisemissa, posket punaavassa pakkasessa, ja palata sieltä sisälle lämpimään. Saa käpertyä illalla peiton alle ihan toiseen kiinni lämmittääkseen toinen toistaan.


 Odotan että pääsen halimaan teitä ystäviä siellä pohjoisessa,

J

Isälle

Pöö

Sunnuntainahan on isänpäivä, niin kuin kaikki tietää. Mietiskelin tuossa, että olisi kiva lähettää jotain muuta, kuin kaupasta ostettu kortti. Se kun tuntuu vähän mielikuvituksettomalta jos ei muuta annettavaa ole. Sainkin sitten hyvän idean: olen tässä syksyn aikana ostanut sekä Jyväskylästä, että Oulusta sellaiset kortintekopuuhapussit (kirjakaupoista ja molemmat alesta, toinen 6e ja toinen 5e tai 10e?) niin ajattelin, että voin nyt ottaa pussit testaukseen ja tehdä kortin tosiaan itse. Meidän isi kun ei perusta oikeastaan mistään materiasta, niin päätin vielä, että kirjoitan sille lahjaksi ihan omin kätösin kirjeen.

tähän olen sekoittanut yhteen ne kaksi puuhapussia, jotka siis sisälsivät korttipohjia, erivärisiä pahvikaistaleita, puisia sydämiä, nauhoja, tuommoisia pöllöfiguureja, ystävänpäivä-tervehdys tekstejä ja tietty nuo supersöpöt nalletarrat :)

En ole kyllä yhtään ollut koskaan mikään käsityö-ihminen, mutta jostakin syystä olen tässä vuoden sisään väkertänyt useampaankin otteeseen itse kortteja. Askarreltiin muun muassa äitin kanssa yhdessä minun ylioppilaskuvat kaikille (tai siis se kortti, mihin sitten liimattiin se kuva, ja siitä kyllä taitaa olla jo yli vuosi) ja viime keväänä, kun eskareille hyvästit heitettiin niin tein jokaiselle omanlaisen kortin.

Mutta postauksen pointti siis esitellä tuon kortin (josta olen hyvin ylpeä :)) teon vaiheet ja mainostaa kuinka kivoja ja hyödyllisiä nuo pussukat on! Varsinkin minunlaiselle peukalokeskelläkämmentä-tyypille. Jos minut nimittäin työnnettäisiin esim sinooperiin ja sanottaisiin, että 'osta kortinteko välineitä', niin en kyllä tietäisi yhtään mitä ostaa.

tässä siis olen leikannut kortin toiselle 'puolelle' tuon reiän ja liimannut tuollaisen pahvinsuikaleen tuohon kiinni

tässä vaiheessa liimasin nallukan 'reikään', sovitaan vaikka, että tuo 'reikä' on tasaisesti leikattu hih (oli vähän vaikeaa kun ei ole pahviveistä)

ja sitten liimasin tuollaisen nauhanpätkän tuohon sivuun ja kirjoitin nallukan korttiin 'isälle'

Heleppoa ko heinänteko jopa tällaiselle minulle :), eikä mennyt kuin ehkä puoli tuntia koko hommassa.  Ehkäpä äitikin saa äitienpäiväksi itse tehdyn kortin, kun on näin kivat kortintekopuuhapussit.

Tiedättehän tuon 'minun isä on paras isä'? No sitä mieltä olen minäkin, vaikka isä onkin elänyt lähes koko ikäni eri kaupungissa tai maassa kuin minä, emmekä ole nähneet niin useasti kuin ehkä soisi. Olen saanut isältäni hänen positiivisen elämänfilosofiansa, musiikintajunsa (ei kyllä kymmenvuotiaana olisi voinut vähempää kiinnostaa nuo isän toitottamat blues ja proge biisit ynnämuut, mutta näin sen huomaa kuinka ne ovat alitajuntaan pureutuneet),  maailman koluamisen innon, sekä henkisyyttä elämääni (en nyt puhu mistään uskonnollisesta henkisyydestä).

Ps. söpö vai söpö? :

Tarrojen nallukka ei ole Puh, mutta täytyy silti laittaa tämä:

Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
-"Puh", hän kuiskasi.
-"No mitä?"
-"Ei mitään", sanoi Nasu, ja otti Puhin käpälästä kiinni.
-"Tarkistin vain, että olet siinä."

- Nalle Puh

Mitä te olette keksineet isälle isänpäiväksi?

pps. tänään viisi tuntia putkeen sinkkiksiä Liviltä hohoo, I know what I'm gonna do this evening

J

Uni tunteettomuudesta

Näin eräs yö kummallisen unen. Kummallisessa unessa ei sinänsä ole mitään kummallista ja kyllä, kummalliset unet on ihan yleinen ilmiö. Tuo uni jäi kuitenkin mieleeni ja mietin sille syvempiä merkityksiä. No, unessa siis pihallemme laskeutui mielettömän kokoinen avaruusalus ja sieltä ilmoitettiin ilman tarkempia tietoja, että kolme ihmistä saisi nyt lähteä heidän mukaansa. Minä en olisi halunnut lähteä, mutta koska A halusi, niin enhän voinut yksinäni jäädä tänne maapallolle ihmettelemään. Päädyimme jollekkin toiselle ulottuvuudelle, jossa "ihmiset" olivat käytännössä leijuvia aivoja. Tai ilmeisesti niillä jonkinlainen ihmisruumiskin oli, mutta se oli jotenkin läpinäkyvä ja leijuva. Mutta suurin ero oli se, että tuon toisen ulottuvuuden "ihmisiltä" puuttuivat tunteet täysin. Seisoin keskellä kaikkea ja katselin, kuinka "ihmiset" tekivät asioita automatisoituneesti ja olin ainoa, jolta tunteet eivät olleet kadonneet. Olin saapunut helvettiini.

Tulevaisuudenkuva?

Ymmärsin pelkoni: tunteettomuus ja tunteettomat ihmiset. Ihmiset, joilta puuttuvat vastuuntunnon, katumuksen, syyllisyyden ja empatian tunteet. Psyko- tai sosiopaateiksikin ilmeisesti kutsutaan. Ei, he eivät välttämättä ole kylmäkiskoisia murhaajia, vaan heitä on yrityksiemme ja valtioidemme johdoissa, heitä on naapureinamme, heitä on työpaikoillamme. Ja he ovat uskomattoman taitavia manipuloijia. (Täältä voi lukea lisää psykopatian taudinkuvasta.) Olen kuitenkin ristiriidassa ajatuksieni kanssa, sillä tunnen empatiaa heitä kohtaan. Surkuhupaisaa tuntea empatiaa "kylmiä" ihmisiä kohtaan? Minkä he sille voivat, että ovat syntyneet poikkeavan aivorakenteen kanssa vahingollisiin ja joissakin tapauksissa jopa hirvittäviin  kasvuolosuhteisiin? Eivät he ole valinneet syntyä. Kuinka siis suhtautua?

Psykologiaa opiskellessani tuntuu, että pala palalta saan selville pieniä elämän salaisuuksia ja tunne siitä, että olen oikealla 'alalla' vahvistuu. Opin ja saan itsestäni (ja läheisistäni) selville mielettömän paljon uutta. Selville saamisessa on kuitenkin kääntöpuolensa: tuntuu, että joka ainoa asia, joka ainoa tunne, jopa rakastuminen on selitettävissä psykologialla tai neurologialla. Se vetää elämän selittämättömän kauneuden (ja kauheuden) vessanpöntöstä alas. Tai sitten katson asiaa väärältä kantilta? Vielä en ole niellyt tuota rakastumisen neurologiaa. Se on minulle yhä selittämätön kauneus. Kurssikirjoihini kuuluva Daniel Golemanin tunneälyä käsittelevä kirja on loistava esimerkki kirjasta, jossa elämän pienet salaisuudet paljastuvat, mutta joka vetää elämän 'mystisyydeltä' jalat alta. Loistava kirja (tai 1/3 kirjasta, pidemmälle en vielä ole ehtinyt) muuten esimerkiksi sellaiselle, joka on kiinnostunut perehtymään omaan tunne-elämään tai ylipäänsä itseensä.


Tuntekaa, rakastakaa!


ps. turistit (asukkaat?) klahdessa:

pps. en olekkaan ihan niin toivoton näitten leipomusten kanssa mitä olisin olettanut:

 A toivoi mustikkaisia, valkosuklaisia, pehmeitä keksejä ja niitä se sai! ulkonäöstä viis


J

Ei mennyt ihan niin kuin Jamie Oliverin kokkikoulussa..

Suklaiset tervehdykset täältä,

perinteisen perjantaikarkin ostamisen sijaan halusin tehdä jotain herkkua. Näin joskus kesällä jossain ruoka-ohjelmassa tehtävän sellaista suklaa-vaahtokarkki juttuliiniä, mikä sitten kovetetaan jääkaapissa. En muistanut ohjetta, mutta eipäs ole vaikea arvata ainesosia. Tällaisen tekemiseen siis tarvitaan yllätysyllätys suklaata (n.levyllinen) ja vaahtokarkkeja. Itse ostin vielä keksejä lisäksi.

Lyhykäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan juttu menee siis näin:

Vuoraa jonkinnäköinen vuoka leivinpaperilla, murustele haluamasi kokoisiksi leivinpaperille n. 3 keksiä, pilko vaahtokarkit ja lisää ne keksien joukkoon, sulata suklaa ja valuta keksien ja vaahtokarkkien päälle. Koveta jääkaapissa tai pakastimessa.

ite ostin tämmösiä pieniö ko ne oli kaikista halvimpia, eikä niitä tarttenu ees pilkkoa

Kaikki meni ihan hyvin tähän asti

keksivaahtokarkki-vaihe

Kuka muu kusee suklaan sulattamisen vaiheen? Kaikkihan meni siis ihan hyvin aluksi, pilkoin ja kuumensin suklaan varovasti mikrossa, minkä jälkeen se olikin oikeaoppisen sulanut. Ajattelin, ettei sulamus ehkä riittäisi peittämään kokonaan keksivaahtokarkki juttua ja lisäsin sulamukseen hiukkasen maitoa. Kuka tietää miten käy, kun lisäät nestettä sulaneeseen suklaaseen? No minä tiedän, nyt. Sulamus paakkuuntuu. Ei sitten paljoa enää valutella. Tämän päivän mietelause:  ÄLÄ LISÄÄ NESTETTÄ SULATETTUUN SUKLAASEEN. Ihan oikeasti, kuka voi mokata näin yksinkertaisen herkun? Ilmeisesti kokin tytär..

Laitoin kuitenkin paakkuuntuneen suklaan tuon keksivaahtokarkki homman päälle ja tyrkkäsin uuniin, toivoen, että se vielä sulaisi. No eihän se enää samanlailla sula, kun rakenne on jo pilattu. Lopputulos näytti koiran kakalta,

 kun sen olisi pitänyt näyttää kutakuinkin tältä:

http://www.williams-sonoma.com/recipe/chocolate-marshmallow-fudge.html

Koirankakkasuklaavaahtokarkkikeksiä siis a'la Joanna. Hyvälle se tuoksuu.

ps. muistakaa heijastin, niin ette jää kaahailevien mopoautojen alle

Kivvaa viikonloppua kaikille ihanille :)

J

Hölöpönpöppöä

Heippalainen,

otsikon mukaisesti tänään kirjoittelen hölöpönpöppöä, sitä sun tätä ja mielenvirtaa. Syyslomaviikkonen "itsenäisen opiskelun viikko" meni ouluisissa merkeissä niiko kamut tiijätte. Tavattiin ystäviä, minun sukua ja A:n sukua. Harmi vain, että ystävien kanssa tuli oltua laittoman vähän, kun ei siellä oulussa ole samaan aikaan syysloma, hö!
 Vietettiin juustoiltaa, juhlittiin äitin synttäreitä, käytiin oulun yössä sitä samaa se oli kuin ennen tänne korvelle lähtöä, paijattiin Elli-mummoa ja Eppu-pappaa ja A:n isä meinasikin, että näköjään minun pitäisi ottaa jompikumpi mukaan tänne korvelle, kun minuu niin kovasti paijatutti. Niin, ja nostalgisesti luettiin A:n kanssa sen vanhassa huoneessa Aku Ankkaa yölampun valossa, yön pienillä tunneilla. Ja nukuttiin kahdestaan 80senttisellä sängyllä, vaikka vieressä olisi ollut matkasänky.

taistelupariskunta

Eppu-pappa

 

Kuka keksi migreenin? Siinäpä vasta rasite. Perjantai-iltana rupesi tykyttämään, ja tuo tykytys jatkui tänne sunnuntaihin asti. Sopivasti lauantai aamuna herätys ennen kukon laulua ja bussissa  kuusi tuntia istumista. Valittiin vielä sellainen paikka, että kaikki bussiin tulleet pienemmät ja vähän isommat lapset saartoivat meidät edestä, takaa ja sivulta. Oli mukava matka. Nyt päätinkin, että pidän päänsärkypäiväkirjaa ja varaan oikeasti sen lääkäriajan, että saa oikeat kohtauksen lopettavat lääkkeet. Tavallisilla särkylääkkeillä ei nimittäin ole vaikutusta. Erään kerran Haaparannasta tullessamme automatka laukaisi lievän päänsäryn, mutta sivuutin sen ja lähdin hohtokeilaamaan. En ole koskaan ikinä kokenut mitään niin hirveää kipua, minkä tuo pitkä automatka+hohtokeilaus yhdistelmä aiheutti (hohtokeilauksen valaistus ei ole päänsärylle ihan otollisin valaistus). Olin sataprosenttisen varma, että minun aivot räjähtää siihen paikkaan ja potkaisen tyhjää. Hätäpäissäni soitin jopa päivystykseen josko ne voisivat antaa jotain morfiinia, koska kuolen muuten. Eivät luvanneet antaa. Luulivat narkkariksi :D No, ei silloin naurattanut. Monesti myös ollaan käyty tämä varmasti monelle (tytölle ainakin) tuttu "mulla on ihan varmasti aivokasvain"-juttu läpi. Koputan puuta (päätä) kolme kertaa.

mm. nämä aiheuttaa päänvaivoja

Ehkä mukavampiin asioihin? Täällä koululla kysyntä tanssitunnille oli niin mukava, että saan ruveta pitämään kerran viikossa meidän tytöille (miksei myös pojillekin) tanssituntia. Ja pääsen lievittämään omaa eroahdistustani! Katsotaan mitä keksin, ajatuksissa on joka viikko ottaa eri laji. Ehkä hieman nykäriä ja jazzia, kourallinen streettiä ja ripaus lattareita?

framingpainting.com

Siinäpä oli tujaus diipadaapaa. Talavi tullee,

J

Haasteita ja selviytymisiä

Pöö

(nyt tulee näitä pöö tervehdyksiä koulun käytävilläkin sanottua, ilmeisesti pimenevien ja pelottavien syysiltojen siivittämänä)

No asiaan :D Katsoiko joku muukin tänään ohjelman nimeltänsä 11 tapaa jättää nainen? Tiedän, ohjelman nimi on mitä on, ja miehet on siellä ihan, että "ei kait kukaan oikeasti katso tuon nimistä ohjelmaa". Täällä meillä ainakin tuo ohjelma kimmoittaa miehenpojan suusta kommentin "ei saatana". Kyseinen ohjelma taitaa herättää miehissä samanlaista hilpeyttä kuin tuo ainakin naisten keskuudessa suosituksi sarjaksi noussut Iholla (joka onneksi saa kohta toisen kauden). Mutta miten valtavan ihania ohjelmia minun mielestäni. Nuo ovat sarjoja, jotka kertovat oikeita ihmiskohtaloita ja oikeaa elämää. Ja herkkä kun olen, nuo ihmisen sielua avaavat ohjelmat vain iskevät ja uppoavat.

Mutta siis, tämä illan jaksoon 11 tapaa jättää nainen sarjasta. Tarinaansa kertoi Saara, jonka aviomies 14 vuoden yhdessäolon jälkeen palasi kotiin jokavuotiseltaan reissulta ja ilmoitti, että hänen täytyy nyt mennä. Sen jälkeen miehestä ei kuulunut, kukaan ei tiennyt hänestä mitään, kunnes Saara sai eropaperit mieheltään postissa. Ohjelmassa Saara kertoi, että muutamia vuosia ennen miehen katoamista, yhteinen unelmakoti oli ostettu hevosineen kaikkineen, ja elämä tuntui onnelliselta. Niin, olihan siinä vielä se lapsikin. Saaran mies siis jätti taakseen vaimon, lapsen, sekä yhteisen unelman, eikä koskaan selittänyt valintaansa.

Jakso herätti minussa paljon ajatuksia. Ensireaktioni oli, että mikä ihme voi olla niin kauheaa, että saa jonkun ihmisen jättämään koko elämänsä taakseen tuosta noin vain. Ilman varoituksia. Ja kuinka ihmeessä joku voi selvitä jostakin tuollaisesta? Kuinka tuo nainen voi istua tuossa, käydä läpi tapahtumia, joita on kokenut tuntematta suunnatonta vihaa miestään tai maailmaa kohtaan. Tiedän, jatkuvassa vihassa rypeminen vie voimaa omalta elämältä, eikä siinä ole mitään järkeä. Mutta millainen voima ihmisellä täytyykään olla, että saa ihmisen jatkamaan elämää tuollaisessa tilanteessa. Se voima on minusta ihmeellinen. Ja kuinka musertavaa täytyykään olla, kun niin monen vuoden jälkeen tajuaa, ettei toinen välttämättä olekaan se keneksi on luullut, eikä toinen haluakaan sitä samaa unelmaa. Jotenkin voimaannuttavaa ja helpottavaa oli kuulla, kuinka Saara kertoi löytäneensä itsestään tuon kokemuksen kautta jotain uutta, vahvan minän. Hän kertoi, että on huojentavaa luottaa siihen, että yksinkin pärjää. On tarpeeksi vahva selviytyäkseen maailman heittämistä haasteista.

Sitten tuosta miehestä. Vaikka ensimmäinen ajatus olikin, kuinka joku saattaa tehdä jotain tuollaista, ja mikä sika mies on, täytyy muistaa, että emme näe tuon ihmisen pään sisälle. Siellä on voinut kyteä pahaa oloa jo pitkään, eivätkä kaikki osaa pukea sanoiksi tuntemuksiaan ja ahdistuksiaan. Eivätkä kaikki välttämättä edes tunnistakaan omia tuntemuksiaan, ja mistä ne johtuvat. Vaikka perheen elämä, tai yksittäinen ihminen näyttäisi muiden silmiin onnelliselta, ei se välttämättä sitä ole.  Tämän miehen selviytymiskeino oli lähteminen. Ohjelman keskustelussa tuli myös esille asia, mitä en itse ollut ajatellut. Jos tuo mies olisi jäänyt, olisiko jotain vielä hirveämpää voinut sattua? Ehkä mies ei halunnut suojella ainoastaan itseään, vaan myös perhettään. Kuka tietää. Täytyy myöskin muistaa, että tuon perheen tarinan kuulimme vain toiselta osapuolelta.

Sarjassa on nähty muitakin paaaaljonpaljon ajatuksia herättäviä tarinoita ja niitäkin voisin pohtia vaikka kuinka. Tässä nyt oli yksi mielenkiintoinen tarina elämästä, ihmismielen monimutkaisuudesta ja selviytymisestä. Tarkoitukseni ei suinkaan ollut tuoda esille, mitä hirveyksiä mies voikaan tehdä, sillä yhtälailla naiset mitä miehetkin, vaan halusin jakaa ajatuksiani juuri tästä tarinasta, ja tämän tarinan kannustavuudesta. Selvitä voi mistä vain, kun jaksaa uskoa itseensä.

Tällaisia kirjoittaessa sitä  muuten huomaa pohtivansa omaa naiiviuttaan ja kokemattomuuttaan. Mutta ehkäpä tuo tietynlainen naiivius pohjaakin juuri tuosta kokemattomuudesta. Paljon on vielä kokematta, paljon on vielä tuntematta, ja paljon on vielä nähtävä. Saa nähdä mitä haasteita maailma tälle tytölle heittää, ja mitä niistä opin.

Voimaa, onnellisuutta ja haleja pimeneviin iltoihin lähettää J